Fibromyalgia Ja Eläke

Muut haastatellut esiintyvät tässä jutussa nimettöminä. Kaikki eivät ole kertoneet sairaudestaan työpaikallaan, tai he pelkäävät tulevansa väärin ymmärretyksi. Kyse on sairaudesta, joka ei näy ulospäin. – Olisi hyväksyttävämpää, jos vaikka peukalo olisi paketissa. Silloin sinun sallittaisiin olla kipeä. Mutta kun ei ole näkyvää syytä, et voi olla kipeä. – Kun sanoin työkaverille sairastavani fibromyalgiaa, hän kysyi, koska se paranee. Kun kerroin, että se ei parane, ennen kuin arkunkansi kolahtaa, hän totesi: "Kyllä sinä olet onnekas, kun voi aina hakea sairaslomaa", eläkkeellä oleva ryhmäläinen toteaa. – Koska yleensä olen leppoisa, olen huonoina päivinä sanonut työkavereilleni, että tänään minulla on paska päivä, antakaa anteeksi. Koiranunta nukkunut herää uupuneena Fibromyalgiaan liittyy moninaisia oireita. Useilla on vatsaoireita. – Maha oli sekaisin, se ei toiminut tai toimi ihan älyttömästi. Siinä ei ollut mitään tolkkua. Lääkärissä sanottiin, että sinulla on stressiä ja päässä vikaa.

Fibromyalgia vie usein työkyvyttömyyseläkkeelle | ET

LL Ritva Markkulan 6. 9. tarkastettavassa väitöstutkimuksessa kävi ilmi, että fibromyalgiaoireista kärsivistä peräti 26 prosenttiä jäi työkyvyttömyyseläkkeelle 14 vuoden seurantajakson aikana. Samassa ajassa oireettomien ryhmästä työkyvyttömyyseläkkeelle jäi 7 prosenttia. Niistä, joilla fibromyalgiaoireita oli jonkin verran, työkyvyttömyyseläkkeelle päätyi 11 prosenttia. Fibromyalgia on oireyhtymä, jota sairastavalla esiintyy kipuja, jäykkyyttä ja väsymystä. Fibromyalgian syistä ja sen syntymekanismeista ei tiedetä paljoakaan. Sairauden vaikutusta työkykyyn ei Suomessa ole tutkittu, ja sen vaikutuksesta kuolleisuuteen on ristiriitaisia tuloksia. Päänsärky on riskitekijä Ritva Markkula kartoitti myös fibromyalgiaoireiden riskitekijöitä. – Näitä olivat päänsärky sekä selkä- ja niskakipu. Riskitekijöitä olivat myös ylipaino ja uniongelmat, mutta perintötekijät olivat tässä mahdollisesti sekoittavina tekijöinä, Markkula toteaa. LL Ritva Markkula selvitti väitöstutkimuksessaan fibromyalgian taustatekijöitä sekä sairauden vaikutusta työkykyyn ja kuolleisuuteen suomalaisessa väestössä.

  • Eläke
  • Somekaunotar Ilona oli jo lentokentällä matkalla Los Angelesiin, kun matkustuskielto iski – fitness-tähdeltä yllättävä reaktio - Viihde - Ilta-Sanomat
  • Ja tech
  1. Haluatko miljonääriksi ilmoittautuminen
  2. Audi canteen keskioe menu
  3. Lapsen refluksi lääkitys
  4. Lucinda riley kirjat suomeksi
  5. Naisten maiharit vetoketjulla