Valmis Puhe Rippilapselle

  1. Mrs Eriksson's Room: Rippijuhlissa

Viime viikonloppuna juhlimme kummityttöni rippijuhlia. Jos ristiäisissä vietetään vauvan ensimmäistä juhlaa, on rippijuhla puolestaan tärkeä etappi nuorelle ihmiselle. Siispä mekin pakkasimme itsemme juhlavaatteissa autoon, ostimme ruusut matkalta mukaan ja suuntasimme kohti kirkkoa. Olimme miehen kanssa päässeet jo ennen juhlaa auttamaan sankaria kutsukorttien teossa. Sarjatyönä niitä valmistui enkä olisi ikinä tiennyt mieheni osaavan kirjoittaa näin siistiä ja perinteistä kaunoa. Oma versionihan hylättiin suorilta. Olin myös jo hyvissä ajoin päättänyt ostaa kummitytölleni jotain ihanaa lahjaksi ja valinta osui laukkuun. Hän valitsi mieleisensä mallin ja värin, minä hankin ja paketoin sen valmiiksi. On kiva, kun saa hemmotella rakkaita ja tärkeitä ihmisiä. Juhlapäivänä laitettiin tietysti taas ykköset ylle. Nuo pikkukundien punaiset shortsit ovat suosikkini tämän kesän vaatteista. Oma paitani on Banana Republicilta, musta pliseerattu hame muistaakseni samoin. Halusin pojat ehdottomasti mukaan kirkkoon.

Mrs Eriksson's Room: Rippijuhlissa

Kyllä rippijuhlien itsestäänselvänä ohjelmana pitäisi olla puhe rippilapselle. Joko vanhempien, isovanhempien, kummien tai muun vastaavan pitämä. Ja ihan nuoren itsensä opin kannalta olisi myös mukava jos hän vastaisi puheeseen - tällaisia tapoja voisi viljellä ihan näissä kodin perusjuhlissa. Eikö tosiaankaan tämä kuulu yleisiin tapoihin - kysymys heräsi luettuani tämän keskusteluketjun. Todellakin. Olin viime kesänä rippijuhlissa, joissa oli viina- ja viinipullot rivissä limsojen vieressä. Myös alaikäiset saivat niitä juoda vapaasti. Teki mieli soittaa poliisit paikalle. Alkoholi ei mielestäni kuulu rippijuhliin. Ylioppilasjuhliin ja esim. häihin sopii onnittelumalja paremmin. Mutta jokaisella perheellä ja suvulla on eri tapoja. Samoin kuin vieraiden määrä, rippilapsen pukeutuminen ja ruokatarjoilut voivat olla yksilöllisiä. Varmaan valtaosa kutsuu isovanhemmat ja kummit sekä lähimmät sukulaiset ja muutamat rippilapsen ystävät. Ja isoset sekä pappi saattavat kiertää laulamassa. Tarjolla on useimmin suolaista ja makeaa ja rippilapsi pukeutuu juhlavasti ja samalla hillitysti, ottaen huomioon juhlan kirkollisen alkuperän.

Tänään oli täydellinen kesäpäivä rippijuhlille. Suku oli kokoontunut siskoni pojan juhliin, jotka vietettiin heidän kauniissa Espoon kodissaan. Poika kävi riparinsa Kansan Raamattuseuran Vivamossa, missä ripari on varmasti yksi maan parhaista. Rippilapsi oli uudessa puvussaan komeana ja puheet olivat koskettavia. Pappa eli isäni piti kauniin puheen, jossa hän korosti rippikoulussa saadun opin merkitystä loppuelämän matkan varrelle. Koti oli juhlakunnossa, ihmiset iloisia eikä tarjoiluissakaan ei ollut moittimista. Täytyy kyllä todeta jälleen miten onnekkaita olemme, kun meillä on tiivis ja lämmin sukuyhteys, jossa omat vanhempammekin vielä ovat täysillä mukana. Näihin juhlatunnelmiin - mukavaa, lämmintä ja aurinkoista viikonloppua!

Se on hänelle avoinna, mutta samaan aikaan jokaisella meistä läheisistä on ovi auki hänen palata. Tässä kuussa on juhlittu niin ristiäisiä kuin rippijuhlia ja yksi konfirmaatio on tosiaan vielä tälle kesälle edessä. Sen lisäksi juhlitaan muun muassa pyöreitä vuosia ja ihan vaan kesää ja yhdessäoloa sukuporukalla. Ja koska kalenteriin vielä mahtuisi lisääkin, olen pohtinut pienten kesäbileiden järjestämistä loppukesään. Mitä enemmän juhlaa, sen parempi!

Vinkkej� onnistuneeseen juhlapuheeseen Puhe ei saa olla liian pitk� Pysy linjassa valitsemassasi aiheessa Tekstin sis�lt� sopiva aiheeseen Se ei saa olla liian kehuva eik� imel� Sis�llyt� sopivasti huumoria Valmistaudu Kirjoita valmistautuessasi itsellesi muistilappu. Harvaan tilanteeseen sopii paperista suoraan lukeminen, joten puhu mieluummin muistilapun avulla, vapaasti omin sanoin. Valmistautumalla osoitat, ett� tilaisuus, juhlan aihe ja puheen kohde ovat t�rkeit� � valmistautumisen arvoisia. Puhu lyhyesti Hyv� puhe on lyhyt. Jos puhujia on useampia per�kk�in, muista puhua lyhyesti ja antaa tilaa my�s muille onnittelupuheille. Kekseli�s tarina tai yhden yhteisen kokemuksen kuvaaminen riitt�v�t hyvin juhlapuheen aineksiksi. On taitavaa osata sanoa, mutta viel� taitavampaa osata olla sanomatta. Rakenna kokonaisuus Onnittelut, kiitokset ja tervetulotoivotukset ovat juhlapuheiden peruspalikoita. Onnittelupuheessa kerrotaan p�iv�nsankarista hyvi�, positiivisia asioita. Yhteiset muistot sankarin kanssa ovat tyypillisi� puheen teemoja.

(ai niin, vanhempi poika oli 15-vuotias, nuorempi 14). Ihan kuin mukamas yhdessà yòssà, 18 vuotta tàytettyààn, ihmisen keho maagisella tavalla alkaisi sietàà alkoholia! Haloo kansa! Me kun pohjoisessa ollaan aina niin jàrkevià niin ajatellaan jooko tàmàkin asia maalaisjàrjellà. Me ollaan ihan hassuja! Tàllainen taikauskolta kuulostavien tabujen yllàpito on vastuutonta, sillà tietenkin sàkissà kasvanut nuori, viimeistààn sen 18 tàytettyààn, on kiinnostunut tàstà ihmeellisestà kielletystà hedelmàstà, eikà vielà tàysi-ikàisenàkààn tiedà kuinka sità tulee nauttia oikein. Suomessa nàee ihmisià juovan alkoholia TYHJAAN VATSAAN! Voi vatsa-parkaa! Ei alkoholia juoda ilman herkullista ruokaa, eikà herkullista ruokaa syòdà ilman hyvàà viinià. Ne kulkevat kàsi kàdessà! OPETETAAN lapsiamme arvostamaan hyvàà ravintoa, myòs hyvià juomia! Elàmà on liian lyhyt tuollaiseen moralisointipelleilyyn ja mustavalkoiseen ààripàissà elàmiseen. Tààllà etelàisessà Euroopassa ei ehkà ole juurikaan muuta hyvàà kuin loistava, ikivanha ruoka- ja juomakulttuuri.

  1. Taksi 1 kuopio
  2. Maailman kallein mauste
  3. Poliisien maja lauttasaari helsinki
  4. Halvat lennot tukholmasta montreal
  5. Presidentti-hotellin Sevillasta tuli Bistro Manu - Aromi
  6. Nokian kaupunki terveyskeskus forest
  7. Poikien syntymäpäivä-onnitteluja | Värssyjä
  8. Kehitysvammapalvelut | Satasairaala
  9. Trafi ajokortti neuvonta
  10. Mrs Eriksson's Room: Rippijuhlissa
  11. Täsmäsää Pihtipudas - Foreca.fi

Mielestàni meidàn kannattaa ehdottomasti olla kiitollisia siità ettà tunnemme muita kulttuureja nàinkin hyvin (tààllà esim pohjoismaiden kulttuurista ei tiedetà tuon taivaallista, saati muiden maanosien elàmàstà). Meillà maailmaa tuntevilla suomalaisilla on mahdollisuus ottaa oppia heistà jotka jonkin taidon osaavat meità paremmin! Itse ainakin tarjoaisin juhlajuomat sekà vieraille ettà sankareille niin juhlassa kuin juhlassa! Ilmn muuta juhlijoiden mukaan rààtàlòityinà: pienille lapsillekin myydààn hauskoja limushamppanjoita. Nàytetààn me heille esimerkkià kuinka juhlissa kàyttàydytààn oikein. Ei juhlissa kuulu kuiskailla, istua tattina tuolissa suu mutrussa, kuunnella seinàkellon tikitystà ja vaivaantuneita yskòksià. Musiikki, puheet ja rupattelu tekevàt juhlan, yhdessà kauniin koristelun ja JUHLAVIEN tarjoiltavien kanssa. Kyllà se Jeesuskin aikanaan kohotti maljan jos toisenkin. Olisi perverssià ajatella ettà "viini on syntià" - yhtà àlytòntà kuin vàittàà ettà alastomana uiminen olisi syntià.

Minun mielestäni lapsille tekee hyvää nähdä miten tällaiset konfirmaatiojumalanpalvelukset etenevät ja oppia muutenkin välillä istumaan paikoillaan, oli se ajoittain miten pitkäveteistä tahansa ja oltiin me miten tapakristittyjä vaan. Ja sitähän se lapsesta usein on, muistan aivan hyvin omasta lapsuudestani. Aina ei kuitenkaan voi mennä siitä mistä aita on matalin. Tällä kertaa kirkko-osuus kesti puolitoista tuntia, oli siinä istumista. Pikkutyypit olivat aivan superhienosti, kehuin heidät äärestä viereen myöhemmin enkä ollut ainoa. Samalla lupasin, että ensi viikolla olevien seuraavien rippijuhlien osalta voidaan mennä vasta juhliin, kun nyt kerran hoitivat tämän osuuden niin mallikkaasti. Sitten juhlittiin, syötiin salaatteja ja kakkua ja juteltiin. Minä pidin rippilapselle pienen puheen, jonka olin edellisenä iltana kirjoittanut. Vauvamuistelojen ohella kerroin miten hieno ja kaunis ihminen hän on ja kuinka hän voi saavuttaa mitä tahansa. "Nuoruus on seikkailu" -laulun sanojen hengessä kehotin häntä ottamaan kaiken irti nuoruudestaan, seikkailemaan ja hämmästelemään maailmaa.

Ilmoitustyyppi: Myydään Ilmoitus jätetty: 6 toukokuuta 21:44 Toimitus helposti Tori-pakettina Kun teet kaupat tuotteesta, sovi myyjän kanssa vastaanotatko tuotteen mieluiten Postin pakettiautomaattiin, kotiin vai Postin toimipisteeseen. Lue lisää Lisätiedot Finlaysonin sininen 50cm*70cm Helmi-käsipyyhe. Brodeeraus omalla kirjontakoneella tehty. Pakataan sellofaaniin, valmis lahja annettavaksi. Nouto. Postitus: postikulut 3, 50 euroa kirjepostina. Kirjaudu sisään lähettääksesi viestin Eikö sinulla ole vielä Tori-tiliä? Luo Tori-tili.

Rippijuhlien tarjottavat? Juhlan ohjelma? | sivu 3 | Keskustelu | Anna Sivu 3 / 3 < Edellinen 1 2 3 Eikö nää rippipippalot ole jo aikansa eläneet? Nuorna sitä työnantaja kysyi, vaikuttiko tosiaan muka työpaikan saantiin, työn, jossa rippiasioilla tai kirkkoon kuulumisella ei ollut mitään tekemistä. Taisi kysyä vain, jotain kysyäkseen. Ja eikös nykysin ole tasavertaisuusperiaate tässäkin asiassa. Jos ei nyt kirkon viroista puhuta. olin viime keväänä rippijuhlissa, joissa oli tervehdysshamppanjan lisäksi kaikki mahdolliset viinat pöydässä. Ja vieraat kännisssä niistä juomista. Samassa ratitkassa poistunut juhlavieras putos ratikan penkiltä poistuessamme. Vanhemmat täydessä kännissä. Ensimmäiset rippijuhlat, joissa olen nähnyt alkoholia minun puolestani viimeiset. Jos eivät edes vanhemmat osaa käyttäytyä niin miten sitten viinanhimoiset vieraat. Ja sitten vielä ihmetellään kun nuoret ryyppää. Kyllä vanhempien pitäisi pikkuisen miettiä, minkälaisen esimerkin antaa. Jos jotain ohjelmaa haluatte rippijuhliin niin taitaisi juhlan luonteen huomioon ottaen ainoa sopiva ohjelma kahvituksen lisäksi olla raamatun luku ja virsien veisuu.

  1. Vuokrattavat asunnot hamina class
  2. Hämeenlinnan ortodoksinen seurakunta seurakuntasihteeri kavallus
  3. Solifer skootteri varaosat