Pekoniin Kääritty Grillattu Parsa

  1. Lentävät sardiinit: Grillistä poroa, bataattia ja pekoniin käärittyjä kevätsipuleita kera puolukka-aiolin
  2. Antipastaa: Pekoniin kääritty parsa vaniljalla ja basilikalla maustettuna

Huuhtelin kevätsipulit hyvin ja poistin niistä ohuen kantaviipaleen. Jostakin poistin uloimman kerroksen, toiset pääsivät mukaan sellaisenaan, huuhdeltuina. Katkaisin varret siisteiksi ja samanmittaisiksi. Sivelin sipuleille pikkuisen juoksevaa hunajaa ja käärin sipulit varsineen pekoniin. Nämä olivat pitkiä kevätsipuleita, joten kukin sai kaksi pekonisiivua. Viimeiseksi esivalmistelin poron ulkofileet, jotka eivät kyllä kummempia valmisteluita tarvitse. Nämä olivat kalvottomia, niille riitti siis sulatus ja maustaminen. Sivelin ne kevyesti rypsiöljyllä (grilliä varten) ja pyöräytin pinnoille myllystä suolaa ja mustapippuria. Poronfilee ei muita mausteita kaipaa. Pekoni-kevätsipulit grillista ulos! Sitten pääsimmekin grillaamaan. Ensiksi grilliin menivät pekoniin käärityt kevätsipulit. Grillasimme niitä foliogrillialustalla 12 minuuttia. Sanoisin, että grillin tehosta riippuen 12-15 minuuttia on hyvä aika. Eli kunhan pekoni kypsyy, mutta mikään ei vielä kärtsää. Porot ja bataatit menivät yhtä aikaa grilliin.

Lentävät sardiinit: Grillistä poroa, bataattia ja pekoniin käärittyjä kevätsipuleita kera puolukka-aiolin

  • Keittotaiteilua: Pekoniin kääritty lenkkimakkara
  • Pekoniin kääritty grillattu para la
  • Härän sisäfile pekoniin käärityn parsan kera - Resepti | Kotikokki.net

Ainekset 2 sorsaa (yht. n. 1, 5 kg) suolaa tuoretta timjamia 2 sipulia sitruunamehua 1 pkt pekonia punaviiniä 1-2 rkl maizenaa suurustamiseen Juuresgratiini: 4 perunaa 2 porkkanaa 1/2 lanttu suolaa ja pippuria tuoretta rakuunaa ja persiljaa 3-4 dl kermaa Valmistusohjeet Kuivaa sorsa hyvin sisä- ja ulkopuolelta. Hiero sisälle suolaa ja tuoretta timjamia. Täytä lohkotuilla sipuleilla. Laita sorsa uunivuokaan ja peitä pekoniviipaleilla. Lorauta vuoan pohjalle punaviiniä. Paista 225-asteisessa uunissa 10 minuuttia, laske sitten lämpö 150 asteeseen ja jatka paistamista n. 30 minuuttia. Sivele sorsia paiston aikana paistoliemellä. Kastike: Siivilöi liemi, lisää kylmää vettä tai punaviiniä ja suurusta maizenalla. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Juuresgratiini: Leikkaa juurekset ohuiksi viipaleiksi. Laita kulhoon ja sekoita joukkoon kaikki mausteet. Lado uunivuokaan, kaada päälle kerma (niin että perunat lähes peittyvät) ja kypsennä uunissa 200 asteessa noin tunti.

Pekoniin kääritty parsa on hyvää, helppoa ja nopeaa grilliruokaa. Halusin kuitenkin muokata perusreseptiä ja päätin kokeilla jotain, mikä ei ehkä ihan heti tule mieleen, vaniljaa! Toimii ihan sairaan hyvin! Suosittelen kokeilemaan, ihastuin! Lisäksi rouhin pekoneille vielä hieman mustapippuria ja käärin parsan ja pekonin väliin vielä tuoretta basilikaa. Ja teen saman taatusti toistekin! PEKONIIN KÄÄRITTYÄ PARSAA BASILIKALLA JA VANILJALLA MAUSTETTUNA tuoretta parsaa pekonisiivuja (1kpl/parsa) mustapippuria tuoreita basilikan lehtiä Aseta pekonit vierekkäin leikkuulaudalle ja rouhi niille hieman mustapippuria. Ripottele päälle vähän vaniljajauhetta. Poista parsoista puumainen tyviosa ja kuori parsat tarvittaessa (valkoinen kannattaa kuoria, ohuita vihreitä ei tarvitse). Valkoisia parsoja voit keittää tai höyryttää muutaman minuutin, jonka jälkeen laita ne jääveteen, jotta kypsyminen lakkaa välittömästi. Minä en esikypsentänyt parsoja ja ne jäi hieman turhan al denteksi;) Kuivaa parsat ja kääri pekonisiivu niiden ympärille.

Antipastaa: Pekoniin kääritty parsa vaniljalla ja basilikalla maustettuna

Jump to Press alt + / to open this menu We won't support this browser soon. For a better experience, we recommend using another browser. Learn More See more of HK on Facebook Recent Post by Page Uusien HK Rypsiporsas® Rub & Glaze Fileepihvi -pakkausten mukana tul... evilla mausteilla pihvien maustaminen on helppoa! 🥩 👍 Meksikon makuja sisältävä Mexican Mole Rub -mausteseos hieraistaan pihvien pintaan ennen grillausta ja Sweet Sticky BBQ Glaze -kastike valellaan niiden päälle grillauksen aikana ja lopuksi sitä voidaan käyttää herkullisena dippinä. Annoksen täydentävät grillatut neulapavut sekä parmesaania sisältävä maissipyree. # ruokailoa # ainasuomalaistalihaa See More Tällä herkullisella grillauskuvalla voittoon! 🏆 Onnittelumme ensimmä... iselle Parasta grillistä - Viikon haasteen voittajalle Jaanalle Helsinkiin. Sinäkin ehdit vielä hyvin mukaan, joten ei muuta kuin grilli kuumaksi. 🔥 Tarkemmat osallistumisohjeet löydät alta. 👇 See More

Päätin vielä bonuksena laittaa keskelle sulan sydämen koskenlaskijajuustosta. Pientä harjoittelua vaatii punasipulin kovertaminen ontoksi niin, että se pysyy ehjänä mutta pienen treenin jälkeen sekin onnistuu jo helposti ja nopeasti. Sisältä pois koverrettu sipuli käytetään lisukkeeseen joten sekään ei mene hukkaan. Kypsentäminen toimii parhaiten matalalla, alle 130 asteen epäsuoralla lämmöllä ja itse käytän monesti vielä savustusta valmistuksen aikana. Sekoita jauhelihat keskenään sekaisin ja mausta RUB-mausteella. Helpoiten koverrus onnistuu kun käyttää pientä lusikkaa ja sormea. Jätä kaksi ulointa kerrosta sipuliin. Kokeile pannulla paistaen pieni pala, että maku on kohdallaan. Leikkaa sipulista päät ja uloin kerros kuoresta pois. Varovasti lusikkaa käyttäen painele ja koverra sipulista sisimmät kerrokset pois niin, että jäljelle jää vain 2-3 ulointa ehjää kerrosta. Muovaile sipulin sisään lihapullataikinaa tiiviisti ja tökkää sormella keskelle pieni kuoppa. Täytä kuoppa koskenlaskijajuustolla ja peitä jauhelihamassalla, jottei juusto valu pois lämmitessä.

4 min - juuri nyt Suosikkijuontaja Sami Kurosen veljen Pasin kehittelemä raparperia ja pekonia sisältävä grilliresepti on noussut varsinaiseksi somehititksi. Suomipopin Facebookissa mietittiin reseptille sopivaa nimeä ja ehdotusten joukosta valikoitui raparpekoni. Grillattu pekoniin kääritty ja sopivasti sokeroitu raparperi tuo veden kielelle! Kuuntele koko juttu! keyboard_arrow_down

  1. Osakeyhtiön toimintakertomus sisältö
  2. Eija riitta korhola
  3. Parhaat suomalaiset elokuvat 2010