Kajaani Uudet Tanssit

Kajaani Dance festival ja Uudet Tanssit -koreografiakatselmus tammi-helmikuun vaihteessa on erityislaatuinen tanssijoiden, tanssintekijöiden ja yleisön kohtauspaikka. Tapahtuma valloittaa Kaukametsän alueen majoituspaikkoja myöten vuodesta toiseen. Tapahtuma järjestetään jo 30. kerran. Kajaani Dance festival oli alkujaan paikallinen, josta se pian kasvoi valtakunnalliseksi ja tätä nykyä kansainväliseksi tanssitapahtumaksi. Yhteistyössä on voimaa. Kun on tahtoa toimia, asioita ja kehitystä tapahtuu. Vastaavaa monen yhteistyötahon tanssitapahtumaa ei löydy Suomesta. Yleisölle tapahtuma tarjoaa ainutlaatuisen tunnelman ja puitteet. Ohjelmisto on monipuolinen iloisesta leikkimielisestä tanssista vakavampaan ja pohdiskelevaan tanssiin, kaikkia tanssinlajeja edustaen - yhtä kaikki taidolla ja tunteella. Tanssijajoukko on laaja -pienistä balleriinoista raudanlujiin ammattilaisiin.

Uudet horoskooppimerkit

Ammattilaisia ja harrastajia yhdistävän festivaalin koreografiakatselmukseen valittiin mukaan 42 teosta. Kajaanissa on käynnissä Kajaani Tanssii -festivaali. Timo Sihvonen / Yle Kajaanin Uudet Tanssit -koreografiakatselmuksessa taiteellisuus menee jopa tanssitekniikan edelle. Uudet Tanssit -koreografiakatselmus on osa 30. 1. –2. 2. järjestettävää Kajaani Tanssii -festivaalia. Yksi koreografikatselmuksen viidestä tuomarista on kajaanilaislähtöinen Heidi Naakka, jonka mielestä teosten katsominen vaatii intensiteettiä. – Katsomme ihmisten taiteellista kädenjälkeä, että millä tavalla se piirtyy tanssissa näkyväksi. Koreografiakatselmukseen osallistuvat teokset ovat tärkeitä niitä tehneille ja niitä esittäville. Katselmuksessa ei niinkään painoteta sitä, kuinka hienoja tanssielementit teknisesti ovat. Ne eivät ole Naakan mukaan edellytys sille, että teos on onnistunut. – Sellaisen tanssin seuraaminen on haastavaa ja vaatii läsnäoloa, Naakka muistuttaa. Kajaani Tanssii -festivaaleilla ammattilaisia ja harrastajia yhdistävään koreografiakatselmukseen haki tänä vuonna ennätykselliset 191 teosta, joista viime vuoden joulukuussa mukaan valittiin 42.

  1. The Grand Budapest Hotel -ohjaajan seuraavasta elokuvasta lisää tietoa - pääosassa varsin tuore Oscar-voittaja | Episodi.fi
  2. Hyundai i30 ohjekirja 2017
  3. Syli täynnä rentukoita sanat
  4. Saimaankatu 7 lahti engine
  5. Kajaani uudet tanssit 2020
  6. Hm kajaani
  7. Kajaanin uudet tanssit 2019 tulokset
  8. Kajaani finland
  9. Uudet elokuvat
  10. Tapahtuman tiedot ja ohjeet – Kajaani Dance – Tanssikoulu
  11. Sdp varsinais suomi eduskuntavaaliehdokkaat 2019
  12. Poldark demelzan laulu

Yleisön parhaimmaksi valitsema teos oli Sweet Dreams (koreografia: Mira Aho ja Kerttu Peiponen, Dance Actions Tampere) 300 e. Kunniamaininnan saivat koreografiat: Jacket (koreografia Teija Seppälä, Tanssistudio Funka, Lohja) The Nose (koreografia Johanna Luoma, Kuopio) Totuus tulee lapsen suusta (koreografia Sanaz Hassani, Jyväskylän Tanssiopisto) Koreografiakatselmukseen oli tarjolla yhteensä 171 esitystä, joista esiraati valitsi tapahtumaan 42 tanssiteosta. Koreografiakatselmuksen arvioijina olivat tänä vuonna tanssikriitikko, Kalevan kulttuuritoimittaja Eeva Kauppinen, tanssitaiteilija Heidi Naakka, teatterin johtaja Timo Sokura ja tanssitaiteilija, tanssinopettaja Teemu Tuohimaa. Koko tapahtuman sanavalmiina juontajana toimi Sanna Meska. Kajaani Tanssii –tapahtumaa on vietetty 7. -10. 2. jo 28. kerran. Tapahtuman tilaisuudessa on kävijöitä ollut yhteensä 3630 henkilöä. Yleisötavoite saavutettiin kirkkaasti. Kajaani Tanssii -tapahtuman järjestävät Kaukametsän kulttuuritapahtumat yhteistyökumppanina Kajaanin Dancen tanssikoulu.